maanantai 28. toukokuuta 2018

Virkatut vihannekset

Kummityttö sai tänä vuonna osana syntymäpäivälahjaansa virkattuja vihanneksia, eksyipä sekaan pari mansikkaakin. Langat ovat sekalaisia villalankoja. Mansikkojen ohje täältä, klik. 


Hauska metallinen ostoskori vihanneksille löytyi Tigerista parilla eurolla. 



Porkkanoiden ohje omasta päästä. 



Sipulin ohje omasta päästä, pinterestistä löydetyn kuvan pohjalta sävelletty. 


Punajuuren ohje täältä, klik



Herneet virkattu myös itse säveltäen, herneet irtonaisia. Toki jos pieniä leikkijöitä, suosittelisin kiinnittämään herneet palkoon.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kauniit joulupaketit

Olen jouluihminen, ystäväni tosin käyttävät mieluummin käsitettä jouluhullu. Jouluni alkaa monesti jo syksyllä selailemalla Pinterestistä joulukortti- ja paketointi-ideoita. Parin vuoden takaiset pitsipaperein koristellut lahjapussit löytyvät täältä, klik. Ruskea kierrätyslahjapaperi on ollut kestosuosikkini useana vuonna paketoinnissa, plussaa siitä että se taitaa olla lähes ainoa lahjapaperi jonka voi laittaa paperinkeräykseen!

Tänä vuonna haaveilin paketeista, joiden koristeluun olisin käyttänyt kuusenhavuja. Järkeilin asiaa tovin ja lähinnä kuusiallergiani takia jouduin hylkäämään havut paketeistani. Mietin myös, miten havut olisivat kestäneet paketeissa; jos niitä ei olisi juuri ennen lahjan antamista lisännyt paketteihin, olisivatko neulaset varisseet ja jäljelle jäänyt vain paljas oksa. Onko kenelläkään kokemuksia kuusenhavuista paketoinnissa?

Lahjapapereiksi valitsin ruskean kierrätyspaperin ja valkoisen lahjapaperin pienillä kultaisilla palloilla. Jouduttuani hylkäämään kuusenhavut pohdin mitkään mitä käyttäisin saadakseni jonkun pienen jujun paketteihin. Tigerissa kierrellessäni bongasin hauskat sydämenmalliset kuusenkoristeet. Lahjanauhana käytin juuttinarua ja pakettikortteina myöskin Tigerista löytämiäni ruskeita kartonkisia lahjatägejä, joihin leimasin lahjansaajan ja -antajan.



 

Ihana palata näin tammikuun puolessä välissä kuvien kautta jouluun. Vielä parin postauksen verran höpisen joulusta, kunnes siirryn tähän vuoteen ja ihan muihin postausaiheisiin.
  




torstai 21. syyskuuta 2017

Tästä se lähti...

Vuosi sitten syksyllä ompelin elämäni ensimmäiset vauvanvaatteet ja useamman vuoden tauon jälkeen ylipäätään joustavista kankaista. Näiden teossa en vielä käyttänyt kaksoisneulaa, vaan käytin hunajakenno-ommelta/ kolmipistesiksakia käänteissä ja päälletikkauksissa. Mukava katsella näitä kuvia ja miettiä mistä sitä lähdettiin. Jokaisen itse tehdyn vaatteen jälkeen tuntuu, että on aina vaan tyytyväisempi omiin tekeleisiinsä.


Kuvan sukkahousut, virkatut tennarit ja trikootilkkupeitto ovat minun tekemiäni. Housujen kaavana Ottobre Little Houses. Tennarit olen virkannut omasta päästäni ja tilkkupeitto omalla ohjeella surautettu kasaan. 


Vihreät trikoobaggyt valkoisilla resoreilla on samalla kaavalla tehdyt, kuin nämä vauvalahjaksi annetut. 


Turkoosit pöksyt ja villasukat ovat minun tekemiäni. Housut samalla 0-6kk kaavalla tehdyt, kuin ylläolevan linkin vauvalahja-postauksen mustat housut. 


Ja vielä kahdet Little Houses kaavalla tehdyt housut, toiset frilloilla ja toiset ilman. 

perjantai 15. syyskuuta 2017

Kankaiset yrttiruukut

Eilen tein -blogin ohjeella ompelin tänä kesänä viemiset kylään mennessäni sekä siskolleni että ystävälleni. Nämä yrttiruukut oli aivan älyttömän helpot ja nopeat toteuttaa. Mielestäni nämä sopisivat jollekin pienelle ruukkukasville tai -kukallekin kodiksi perinteisen keraamisen ruukun sijaan. Sopisi meidänkin sisustukseen kukkaruukuiksi, jos onnistuisin vain yhdenkin kasvin pitämään hengissä. 


 Ollaan miehen kanssa tänä kesänä ihastuttu Arvid Nordquist:n Sommar! -kahviin. Ai että, siinä vasta onkin oikea kahvien kahvi. Vähän myöhäinen kahvisuositus tosin, ainakaan meidän kotikaupungin Prismoista ei enää tätä pehmeän tummaa kahvia enää saanut, harmi. Hyvänä kakkosena tulee saman merkin oranssi auringonkukin kuvitettu mellan mörk - kahvi, joskaan ei aivan vertoja kesäkahville vedäkään. Kahvihypetyksestä asiaan, Sommar!-kahvipussin sisäpuoli on valkoinen ja miellyttää esteettistä silmääni enemmän kuin perinteisempi hopeinen kahvipussin sisusta. Etenkin tällaisessa tarkoituksessa, jossa sisäpuoli ei ole täysin piilossa. 

Yrttiruukkujen kankaaksi valikoitui lukuisista Anttilan loppuunmyynnistä hamstraamistani Annon puuvillakankaista minulle kaikkein mieleisin. Pohjaväriltään valkoisessa kankaassa on vaakasuunnassa mustia väkäsiä ikään kuin nuolina. Niin kaunis ja yksinkertainen kuosi. Sopii sisustukseen kuin sisustukseen! 


Postauksen kuvat ovat ihanan ystäväni kauniissa kodissa napsaistuja. Voi kun itsekin saisi omasta ikkunastaan katsella noin kaunista satamamaisemaa nostokurkineen kaikkineen! 







perjantai 8. syyskuuta 2017

DIY: Pientä purtavaa vauvalle

Elintarvikesilikonista tehdyt purulelut ovat materiaalinsa puolesta turvallisia vauvan pureskella. Lisäksi ne ovat aivan äärettömän söpöjä. Tässä kesän aikana näpertelemiäni silkinihelmileluja.







Päänvaivaa tuotti solmujen miettiminen ja toteutus puruleluihin. Lopulta päädyin muutamassakin blogissa törmäämääni Palomar-solmuun, jota oli käytetty silikonihelmituttinauhoihin. Palomar-solmu itsessään on yksinkertainen toteuttaa, mutta sen saaminen riittävän lähelle onkin hieman haastavampaa. Kyseinen solmu kiristyy tiukaksi sen kohteen ympäriltä, johon se kiinnitetään. Tässä tapauksessa solmu kiristyy hyvin metalliklipseihin ja silikonipöllöön sekä -renkaisiin. 

Aloitin kasaamisen purulelupäästä, jonka jälkeen pujotin haluamani helmet nauhaan. Aloituksessa ei siis solmun teon ja kiristämisen suhteen ole ongelmaa. Toisessa päässä solmu pitää saada tehtyä mahdollisimman lähelle silikonihelmiketjua, jotta helmijono pysyy tiiviinä valmiissa lelussa. Onnistuin solmun tekemisessä siten, että vedin helmet mahdollisimman tiiviisti toisiaan vasten lelun aloituspäätä kohden. Silikonihelmet antavat periksi ja vetämällä niitä lyttyyyn kohti aloituspäätä, saa ne solmun teon ajaksi pienempään tilaan. Pidin helmiä solmun tekemisen ajan vetäen niitä aloituspäätä kohden ja solmun tein aluksi osittain helmijonon päälle löysästi, jonka jälkeen kiristin solmua vähän kerrassaan. Näin sain lopulta solmun mahdollisimman lähelle helmiä, ihan kiinni helmiin solmun teko ei ainakaan minulta luonnistunut. Kun helmijonon vapauttaa otteesta, tulisi niiden jakautua tasaisesti nauhaan nättiin helmijonoon. Pahoittelen sekavaa ja monimutkaista selitystä solmujen teoista ja purulelun kasaamisesta. Googlaamalla löytyy hyviä kuvallisia ohjeita palomar-solmuun.

Purulelujen silikonihelmet ja muut osat tilasin Nappikauppa Punahilkasta. Valikoima oli mielestäni todella laaja ja väriskaalaa riitti niin pastellisävyissä kuin räväkämmissäkin väreissä. Itse vähän innoistuin napsuttelemaan helmiä yksi toisensa jälkeen ostoskoriin. Nyt minulla on tarpeita puruleluihin vaikka kuinka pitkäksi aikaa.


torstai 7. syyskuuta 2017

Vauvalahja


Eilen juhlittiin ihanan työkaverini yllätysvauvajuhlia. En malttanut olla ompelematta muutamaa pienen pientä söpöä vaatetta viemiseksi vauvakutsuille. 



Kahdessa ylemmässä kuvassa samat housut, joiden kaavan olen löytänyt Pinterestin kautta jostain ulkomaalaisesta blogista. Housujen ideana on kasvaa vauvan mukana pitkien resoreiden ansiosta ja kaava taisi olla kooltaan 0-6kk. Ajatuksena siis vastasyntyneellä käyttää housuja resorit kaksinkerroin ylemmän kuvan tavoin ja vauvan kasvaessa avata pitkät resorit suoriksi, kuten alemmassa kuvassa.
Kummitytölleni tein viime vuonna nämä samaiset pöksyt ja olivat käytössä useamman kuukauden.



Tuleva äiti on sanonut pitävänsä beigeistä ja valkoisista vauvanvaatteista, joten ei tarvinnut kauaa empiä tämän ihanan Paapiin kankaan tullessa vastaan Kangashamstereissa. Niin hempeä kangas vauvan pikkuruisiin vaatteisiin! <3

 Alunperin aioin tehdä Ottobren Happy Squirrel valekietaisubodyn muokattuna kietaisubodyksi. Harmikseni en kuitenkaan löytänyt siitä kaavoja piirrettynä kuin koossa 50 ja 68, kun tarkoituksena oli tehdä koossa 56/62. Löysin myöskin Pinterestistä bongaamani kietaisubodyn kaavan, joka vastaa mielestäni aika hyvin kokoa 56. Hyvä tuli näinkin ja oli tulevalla äidille oikein mieleinen.


Näiden baggy-mallisten housujen kaava on myös Pinterestistä, jota olen hieman muokannut omaan makuuni sopivaksi. Näiden pöksyjen koko on myös arviolta 56. 

Onneksi lähipiiriin on lähiaikoina tulossa useampikin vauva, niin tämä vauvanvaateompeluun hurahtanut täti-ihminen pääsee ihan urakalla ompelemaan pikkuruisia vaatteita, asusteita ja tilkkupeittoja. Niin ihanaa <3



perjantai 1. syyskuuta 2017

Kaulureita ja lapasia

Ompelin viime jouluna lahjaksi fleecevuorillisia tuubikaulureita ja yhdet lapaset. Hiukan meinaa tulla viiveellä nämä postaukset.... Toisaalta näin syksyllä ilmojen jo viiletessä alkaa näiden lämpimien asusteiden käyttö olla taas ajankohtaista. 


Isälleni ompelin tästä työkalukuosisesta trikoosta kaulurin tarrakiinnityksellä. Täysin vahingossa onnistui kohdistuksetkin aika nappiin. 


Kiinnitys tarroilla, joista tein tarkoituksella reilummat säätövaran lisäämiseksi. 



Kummitytölle tein raputrikoosta tumput Puuhakas Pajan kaavalla, joissa fleecevuori ja mustat resorit.


Tumppujen kaveriksi tein fleecevuorillisen tuubihuivin.