perjantai 31. maaliskuuta 2017

Unipesä vauvalle


Tein tulevan äidin pyynnöstä jo viime vuoden puolella tulevalle pienelle unipesän, Etsin Pinterestistä ja ihan googlaillen ideoita, mittoja ja ohjeita unipesän tekoon. Käytin useampaa eri ohjetta, joista löytyneiden mittojen ja kokemusten avulla muokkasin itselle mieluisan kaavan.

Kankaana käytin Annon ihanaa salmiakkikuvioista kangasta, joka on itseasiassa sivuverho. Hamstrasin kaikkia ihani Annon puuvillakankaita jo noin vuosi sitten, kun Anno oli lopettamassa kankaidensa tuotantoaan. Tuolloin sain itselleni ostettua vain vanhan roosan väristä salmiakkikuvioista kangasta. Anttilan loppuunmyynneistä löysin tätä mintunvihreää kangasta sivuverhoina, joita ostin pari ihan ompelutarkoitukseen.


Pesää kiristetään nauhalla, joka voi olla nyöriä, pitsinauhaa tai kuten tässä tekemässäni satiininauhaa. Nauha kulkee pesän ympäri vinonauhasta ommellussa kujassa, jolla pesän voi kiristää vastasyntyneelle pienimpään kokoon ja vauvan kasvaessa löysätä nauhoja, jolloin pesän koko kasvaa vauvan mukana.



Kahdessa ylläolevassa kuvassa pesä on melkolailla pienimpään kokoon kiristetty.


Pesän alareunan kanttasin samalla vinonauhalla, kuin tein nauhakujankin.


Reunuksissa on levyvanua rullattuna. Seuraavalla kerralla unipesää ommellessa teen todennäköisesti muutaman asian toisin. Tässä unipesässä yläreuna on hieman kulmikas, vaikka kaavaa pyöristinkin. Tämän seurauksena kangas menee yläosasta ruttuun, eikä asetu niin hyvin kuin muualta. Jos pesän kaava olisi pyöreämpi, asettuisivat kulmat paremmin ja reunusten kangas rypyttyisi tasaisemmin koko reunuksen matkalta. Kaavaa tulisi tuolloin hieman myös leventää ja pidentää, koska pyöristäminen pienentäisi yläosaa. Suurempi määrä levyvanua rullattuna reunojen sisään saisi reunoista vielä muhkeammat ja kangas voisi tämänkin ansiosta asettua vielä paremmin.
  

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin todella tyytyväinen unipesään ja onneksi myös sen pieni käyttäjäkin on kelpuuttanut pesän päiväunipaikakseen.